Tulin tänään minilomalta Kööpenhaminasta. I-ha-na paikka! Suosittelen. Lentomatkailusta päällimmäisenä mieleen jäivät kuitenkin ärsyttävimmät lentokoneissa vastaan tulevat ihmistyypit, jotka tuntuvat löytyvän jokaisella matkalla jokaisesta koneesta. Tarjoilen ne teille tässä on a platter, olkaa hyvä:

Pentu, joka potkii lakkaamatta selkänojaasi. Tämä on tosi ärsyttävä arkkityyppi, koska sille on vaikea sanoa mitään. Joskus demonilapsen vanhempi on ystäväsi, joskus vihollisesi, muttei silti välttämättä kykene itsekään kontrolloimaan jälkeläisensä jalkatyöskentelyä. Tällä viimeisimmällä matkalla penkkien välistä ilmestyi välillä myös pikkuinen (paholaisen) käsi, joka ”suloisesti” nipisteli minua käsivarsinahkasta ja kyynerpäästä. Huoh.

Viinaa kittaava suomalaismies, -nainen tai -pariskunta. Tämä arkkityyppi saattaa olla mukava, pelottava tai joskus tajuton. Tällä kertaa Helsingin-koneessa ollut pariskunta koki tissuttelun lisäksi asiakseen moittia muiden matkustajien käsimatkatavaroiden ja päällysvaatteiden asettelua overhead binseihin (MIKÄ niiden suomenkielinen nimi on??) hurjasti kiroillen sekä tapella haukkuen toisiaan äänekkäästi mitä värikkäimmin kirosanailmauksin. Haloo, tämä kone menee Helsinkiin. Täällä teidän eksoottista kieltänne ymmärretään jo pikkuisen paremmin kun siellä, missä ikinä olittekaan romanttisella lomallanne.

Viime lennolla elokuussa viinaa kittaava suomalaismies oli ihan mukava, mutta päätti värvätä poikaystäväni pyytämään hänelle valkkarisantseja, kun oli itse jo pyytänyt niin monta, että pelkäsi ettei hänelle enää tarjoiltaisi. Just.

Remuava nuorten miesten tai naisten porukka. Tämä arkkiporukka voi pahimmillaan pilata koko reissun ja sisältää molempien edellisten kohtien päänsärkyjä eli potkimista ja alkoholismia. Tämän matkan koneessa oli arviolta noin yksitoista itäsuomalaista mieshenkilöä, siroteltuina eri puolille konetta, jatkuvasti keskenään huutokeskustellen. Harmittomia, mutta todiste siitä, että arkkityypit ovat koneessa AINA.

Joitakin vuosia sitten eräs kaverini oli samalla lennolla silloisen Popstars-voittajaporukan (ja kameraryhmän) kanssa. Tytöt olivat julkisuudesta vielä kaukana, sillä televisiosta tulevissa jaksoissa oltiin vasta alkukarsintojen tiimellyksessä, mutta käytös oli tytöillä kuulemma kyllä poptaivaan parhaimmistoa. Me ollaan villejä, nuoria ja äänekkäitä! Kiva.

Viimeiseksi, mutta ei suinkaan vähäisimmäksi arkkityyppiryhmäksi luen ne, joiden on pakko päästä ensimmäisten joukossa ulos koneesta. Niitä on lentokoneessa AINA. Ja PALJON. Toisaalta, jonkunhan sieltä on pakko ekana lähteä. Ja jonkunhan on annettava minunkaltaiselleni jotakin nillitettävää.

Eli... Kiitos!

Sain viime viikolla positiivista palautetta käyttämästäni kirosanasta. Parahdin (tuskaisesti) sulkapallokentällä ”VOI PERSEENSUTI” kun vastustajani niittasi minut neljännen peräkkäisen kerran.

Myöhemmin viereisellä kentällä pelannut tyttö tuli kertomaan minulle arvostaneensa suuresti kirosanavalintaani. "Mun mielestä oli ihana kuulla, kun sanoit että VOI PERSEENSUTI, se on mun suosikkitermi! Se on mun mielestä niin ihana! VOI PERSEENSUTI!" hän ihasteli kovaan ääneen, leveästi hymyillen.

Helmi homma, sanoin minä.

Millaisia kirosanoja te suositte?

Olen 29-vuotias. Viime viikolla koulutuksessa minua luultiin parhaimmillaan 24-vuotiaaksi. Aluksi kieriskelin kehuissa, nautin pienistä numeroista ja hihkuin onnesta soikeana kuin ...no, joku mikä on soikea (mikä muuten oikeasti ON soikea? Amerikkalainen jalkapallo? Ei. Kananmuna? Ei. Ellipsi? Se sen on oltava! Soikeana kuin ellipsi!).

Hetken kuluttua aloin kuitenkin miettiä, mitä 24-vuotiaalta vaikuttaminen oikein merkitsee. Enkö olekaan vakavasti otettava? Olenko lapsellinen? Enkö ole muka naisellinen? Puuttuuko minulta itsevarmuutta? Enkö olekaan fiksu?

(En tietenkään tarkoita, että 24-vuotias olisi lapsi, tyhmä tai epäuskottava. Ajatukset tulvivat mieleeni sen kummemmin niitä ajattelematta. Silloin varmaan hetkellisesti ajattelin, että 24-vuotias on synonyymi ameeballe.)

On mukavaa, kun luullaan nuoremmaksi. Jos vaikka Alkon myyjä kysyy papereita, täytyy reagoida missin tavoin (yllättyneesti/maanisesti hymyillen ja tirauttaa ehkä liikutuksen kyynel, jos pystyy) ja päivittää Facebook-status heti. Jos uusi tuttava luulee iän väärin, kiitellään sitä, punastellaan ...ja ehkä päivitetään Facebook-status, muttei ihan heti. Ollaan imarreltuja ja tyytyväisiä.

Jos tunnemme meitä nuoremmaksi luulevan henkilön ennestään, saattaa karuselli pyörähtää toiseen suuntaan. Sanoinko jotain tyhmää, ja nyt se luulee, että olen joku nuori tytönheitukka? Annoinko itsestäni epäammattimaisen kuvan? Mitä se minusta nyt ajattelee?

Järkytyin itsekin näistä huomioista. Tottakai haluan näyttää nuorekkaalta. Tietysti haluan näyttää hyvältä. En toki halua, että kukaan ajattelee minun olevan vanha.

Mutta haluanko näyttää nuoremmalta kuin olen?

Enpä taida.

Justin Timberlaken mentyä viime viikonloppuna naimisiin on aviomiesehdokkaideni lista taas huolestuttavasti pienentynyt. Kiitti vaan, Jessica Biel.

Haluan sanoa suorat sanat muutamalle muullekin julkkissutturalle. Veitte minulta miehen. Kiitti vaan.

Blake Lively, haista ite, kun otit ja nait Ryan Reynoldsin. Tosin noin lyhyen seukkailun avioauvoon en hevillä Hollywoodissa usko. Kohta se lempi hiipuu, ja R&R saattaakin olla minun kainalossani. Ha!

Pamela Tola, komistuksesi Lauri varmana katsoi suoraan minua silmiin Härmä-elokuvan enskarissa. Meillä oli aito konekshöni. Varmana oli.

Vihaisin mieluusti Beyoncéa Jay-Z:n nappaamisesta, mutta kun ovat niin suloisia molemmat, ettei niitä voi kuin rakastaa. Ällöä.

Justin Theroux, kehtaatkin viedä ihanaakin ihanamman Jennifer Anistonin markkinoilta! Jen-Jen, Friends for life?

Sori, Vanessa Hudgens, mutta Zac Efron on mun mielestä aika ihana. Aluksi se oli liian nuori ja liian nätti, mutta sitten tuli Justin Bieber ja käänsi tämän pöydän nurin. Voisitko vaihtaa vaikka siihen biiberiin?

(Kiitos muuten Mila Kunis, ettet ole vielä vienyt Ashtonia vihille.)

Ostin New Yorkista viime kesänä Altoid-pastilleja, koska rasiat ovat mielestäni niin söpöjä. Joo, tykkään rasioista, big whoop. 

Vielä kivempia olivat kuitenkin rasioiden sisältä löytyneet suloiset kuvaukset niiden sisältämien pastillien vahvuudesta. 

The strength of Altoids comes from the use of real peppermint oil and the dreams of pregnant mermaids.

If you sail to an island, defeat a giant, and scale a mountaintop, Altoids are still stronger than you.

Olen kuullut, että Altoidseja aletaan myydä (ehkä myydään jo?) Verkkokauppa.comissa. Ottaa päähän, että hain omani rapakon takaa, eivätkä ne enää ole niin spessuja, mutta saanpahan ainakin uudet pastillirasiat sitten tulevaisuudessa melkein naapurista!

Ah. Ystad, tuo modernin ruotsalaisen murhamysteerin kehto.

Rakastettu Kurt Wallander ratkoo murhien ja katoamisien lisäksi ihmis- ja perhesuhteitaan taas tänään Maikkarilla.

Olen ollut huolissani Ystadin murhatilastoista, jotka lienevät Skandinavian kärkikastia väkilukuun suhteutettuna. Wallanderilla tuntuu olevan ratkaistavanaan joka viikko toinen toistaan karmaisevampia kuolemantapauksia, järjestäytynyttä rikollisuutta, korruptiota ja ihmiskauppaa. Jääkö Ystadiin jäljelle enää yhtään elävää ihmistä?

Ruotsalaisia Wallander-leffoja on tehty internetin mukaan 26 kappaletta. Voitaneen turvallisesti olettaa, että jokaisesta elokuvasta löytyy vähintään yksi ruumis, monista enemmänkin. Lasketaan keskimäärin 1,5 ruumista per elokuva. 39 ruumista. Ruotsalaisia Wallander-elokuvia on tulossa vielä kuusi lisää – nostetaan siis bodycountia yhdeksällä.

Brittituotanto-Wallandereita on tehty toistaiseksi ymmärtääkseni yhdeksän, ja kolme viimeistä ovat tuotannossa. Näistäkin löytynee vähintään 1,5 ruumista per elokuva. 18 ruumista.

66 ruumista.

Asukkaita Ystadin kunnassa on 28 427, keskustaajamassa 17 300.

Laskelmieni mukaan elokuvat ovat onneksi tappaneet Ystadin asukkaista vain promilleja. Huh! Huoli pois!

Tänään Kurt paljastaa Ystadissa ihmiskauppavyyhdin. Antoisaa elokuvailtaa!

Toisaalla vietetyn kurssiviikon ja blogihiljaisuuden (ish) aika on ohitse!

Tuli tuossa kurssilla yhtenä päivänä puheeksi väärin kuullut sanat. Tällä kertaa kyse ei ole laulun sanoituksista (siitäkin saisi herkullisen kirjoituksen aikaiseksi, mutta jätettäköön toistaiseksi tuonnemmaksi), vaan arkipäivän tilanteista, jotka voivat muuttua mukavasti hupaisiksi väärin kuultujen sanojen ansiosta.

Esimerkiksi näin: 

Myrkytys = nylkytys. Nylkytyskuolemat lisääntyvät Suomessa vuosittain. tai Onksulla nylkytystietokeskuksen puhelinnumeroa?

Leffa = peffa. Se oli kyllä tosi kova peffa! tai Toi on yks mun suosikkipeffoista!

Mieli = kieli. Siis onko tää sun kielestä märkä?

Periksiantamattomuus = peniksenantamattomuus. Parhaimpia puoliani ovat sinnikkyys ja peniksenantamattomuus.

Punkkari = runkkari. Mulla oli nuorena sellanen runkkarivaihe.

...ja niin edelleen. Parasta!

P.S. Nämä ovat YLLÄTTÄEN alapäähuumoriin liittyviä juttuja. KAIKKI.

Tässä kävi nyt tällä viikolla sillä tavalla hassusti, että jouduin pikkulintujen hyökkäyksen kohteeksi.

Olen koulutuksessa Vierumäellä, eikä majoitustiloissa ole jääkaappia. Opiskelijahintaisen lounaan maksan mielelläni joka päivä, mutta kuudentoista euron illalliseen en päivittäin kykene. Kävimme siis porukalla kaupassa ja ripustimme DIY-meiningillä kylmässä pidettävät tuotteet muovipussissa ikkunan ulkopuolelle. Illalla vitsaillen mietimme, että mitä syömme, jos linnut käyvät närsimässä eväitämme. Seuraavana aamuna ikkunan saranassa lerpatti tyhjä muovipussin raato. Maassa ikkunan alla lojui tyhjiä pinaattilettu-, fetajuusto- ja broilerpyörykkäpaketteja.

Eikä siinä vielä kaikki.

Tirpat vissiin ajattelivat, ettei ihmislasten nöyryytys vielä lähimainkaan riitä, ja päättivät tänään livahtaa raollaan olevasta ikkunasta sontimaan sängyillemme. Ne osasivat lintujen tapojen vastaisesti suunnistaa samasta rakosesta myös ulos. Emme missään vaiheessa huomanneet tinttien käyneen huoneessa. Vasta silloin, kun olimme huonekaverini kanssa panneet pitkäksemme sänkyihimme, aloin ihmetellä lakanoissa olevia mustavalkoisia tahroja.

Linnun kakkaa tyynyn reunalla. Ei kiva.

Hei vaan ja terveisiä Helsinki-Tampere-junasta! VR:n langaton verkko on kyllä yksi parhaimpia keksintöjä vähään aikaan – nyt kun se vielä toimisi, niin kaikki olisi täydellistä.

No, tässä kun nyt ollaan Tampereelle matkalla, niin ajattelin listata taas muutamia suosikkejani tamperelaisista ilmauksista. Nämä kun eivät vanhene koskaan! Minun mielestäni.

Ryysy – Mikä tahansa vaatekappale. Oli se sitten viimeisintä huutoa, maksettu kultaharkoilla tai kaapin perällä vuosikausia lojunut papan kalsariasuste. Se o ryysy.

Räysä – Ehdoton suosikkini, jota usea tamperelaiskaverinikaan ei tunnista. Lakki, hattu, pipo, lätsä. Erityisesti karvahattu tai hiukan kärsinyt (mielellään lierit käsittävä) päähine.

Tiäkkö – Vastoin yleistä luuloa, tamperelaiset käyttävät tätä ”tiäksään” sijasta jokaisessa paikassa, jonne sen kykenee väkivalloin tunkemaan. Sopiva täytesana kohtaan kuin kohtaan. Voi käyttää myös sekaisin em. ”tiäksään” kanssa, esim. ”Se on tiäkkö Tapparan tiäksää vuaro tänä lauantaina tiäkkö.”

Painaa – Verbi, jolla voi kuvata lähes mitä tahansa toimintaa, erityisesti sellaista, johon liittyy jonkinlainen valmistus. Lankomieheni suuressa suosiossa ja käytössä. Esim. ”Hans Välimäki painaa tiäkkö himmeetä pihviä koko päivän” tai ”Naapuri painaa hiaman meneen joka aamu tiäkkö tossa Hämeenpuistossa sen koiran kanssa” tai ”Fanni (lankomiehen 2-vuotias tytär) paino kaameeta hiakkakakkua tua puistossa äsken tiäksää”.

Niin että hyvää viikonloppua vaan Mansesta tiäkkö!

Niin. Kuten otsikko kertoo, kuukautiset ovat mielestäni naisten armeija. Lilyn hyväksi havaittuun 5 + 1 -tyyliin:

1. Kumpikin asia on lähtökohtaisesti perseestä, mutta kummallakin on jokin mystinen "bigger picture" -hyöty.

2. Edellä mainitun hyödyn unohtaa heti, kun sattuu, on vaikeaa ja/tai väsyttää.

3. Kumpikin tuntuu kestävän pidempään kuin todellisuudessa kestää.

4. Armeija tekee pojista miehiä, menkat tytöistä naisia. 

5. Vastakkaisen sukupuolen (ts. asiasta tietämättömän) on vaikea ymmärtää, mistä on oikein kysymys.

+1: Kumpikin kelpaa puheenaiheeksi oman sukupuolen edustajien keskuudessa, kun ei keksi mitään muuta. 

Ei. Tämä kirjoitus ei koske iäkkäiden naisten sukupuolielimiä, vaikka otsikosta saattaisi niin päätellä. Pervot!

Tämä kirjoitus kertoo ihan oikeista rasioista niiden omilla nimillä.

Tämä täti tuhlasi sitten viime viikonloppuna Karhulassa, ihanassa Ollin Onni -nimisessä käytetyn tavaran liikkeessä 15 euroa lähinnä pahvirasioihin. PAHVIRASIOIHIN.

Mutta kun ne olivat niin kauniita!

Ennen vanhaan suklaarasiatkin olivat oikeaa pahvia, sellaista paksua, joka säilyy. Sen lisäksi rasiat olivat uskomattoman kauniita - sellaisen varmasti sai ja antoi mielellään lahjaksi. Ja säilytteli. Jotta kymmeniä vuosia myöhemmin joku tytönheitukka maksaisi siitä kuusinkertaisen hinnan - TYHJÄNÄ.

Viikonlopun paras löytö oli kyllä poliittisesti täysin epäkorrekti peltinen sikarirasia, jonka kannessa poseeraa alkuasukastyttö yläosattomissa. (Rasian pohjassa on muuten edelleen vanha hintalappu. Minusta sekin on kaunis.) Näin niitä sikareja myydään! Monica Lewinskykin arvostaisi.

Kuulin seuraavan keskustelun Sörnäisten metroasemalla liukuportaiden alapäässä:

Pieni poika: "Äiti, nyt kyllä mennään hissillä." (piiiiiitkiä liukuportaita tuijottaen)

Äiti: "No ei kyllä mennä."

Poika: "Miten niin ei? Miksi ei? Miksi toi setä saa mennä sillä?" (osoittaa nuorta miestä, joka taluttaa polkupyörää hissille)

Äiti: "Annetaan niiden mennä hissillä, jotka sitä oikeasti tarvitsee. Niinkun vaikka lastenvaunut tai pyörätuoli. Ja tolla sedälläkin on pyörä."

Meinasin kääntyä kannoillani ja losauttaa mojovan suukon äidin poskelle. KIITOS. Hissi on tarkoitettu niille, jotka eivät saa tai voi kulkea portaita tai liukuportaita. Lastenvaunut, pyörätuolit, rollaattorit, polkupyörät ja tosi isot matkalaukut ovat hyväksyttäviä hissillämenon perusteita. EI muaeihuvita tai määenjaksakävellä.

Ai ei huvita? Ihan sama. V*ttuun sieltä hissistä.

Eilen koulussa lounastauolla tuli puheeksi vahingossa varastaminen. Luokkatoveri huomasi lounaan lopuksi tarjottimellaan mystisen maksulipukkeen, jolla jo syödyksi tullut lounas olisi pitänyt maksaa. Maksoinko minä? Ei mitään muistikuvaa.

Itse muistan lapsena varastaneeni kaupasta viisi mehujäätä kaverin kanssa. Vahingossa. Kaveri osti muutaman lakupötkön, ja siinä jännittävässä pennosien laskemisnäytelmässä luulin varmaan itsekin maksaneeni omat ostokseni. Kävelin kaupasta ulos mehujätskejä myyjälle iloisesti heilutellen. Kotiin päästyäni tajusin, että minulla oli 17 markkaa liikaa rahaa. Olin vilkutellut myyjälle varastetuilla Lipseillä! Not cool.

Yksi luokkakaveri kertoi maksaneensa ruokaostoksensa kassalla vahingossa varastettu kahvipaketti kainalossa. Toinen muisti purjehtineensa ulos puutarhakaupasta kukkatelineet kaulassa. Maksamatta. Vahingossa.

Iltalehti uutisoi syyskuussa perheenisästä, joka oli yrittänyt ulos kaupasta vahingossa varastettu energiajuoma ostoskärryjen uumenissa. Mies oli selvitellyt asiaa virkaintoisten vartijoiden kanssa tuntikaupalla vaimon ja lasten odotellessa parkkipaikalla. Lopulta asia selvisi 120 euron sakoilla, vaikka mies oli alusta alkaen tarjoutunut maksamaan tuotteen.

Mitä kaikkea vahingossa tuleekaan varastettua? Ruokakaupassa tomaattipussi jää helposti ranteeseen roikkumaan sen sijaan, että sen muistaisi liu'uttaa hihnalle. Kaikki, mikä mahtuu kauppareissulla kainaloon, myös jää sinne helposti maksutilanteessa. Ostoskärryn alatasolta saattaa löytyä useampikin vahingossa varastettu yllätys, kun ostokset lastataan autoon. Vanhan vaihto-oppilasperheeni äiti opetti, että jos tuotteen vahingossa syö vielä kaupassa sisällä ollessaan, ei sitä tarvitse maksaa. Heh.

...mutta mikä tärkeintä, palaako kukaan maksamaan vahingossa varastamansa tuotteet? 

Minä en ole tehnyt niin vielä kertaakaan. Ha! Livin' on the edge.

MinnaM kirjoitti loistavalla palstallaan jutun kynsilakasta ja sivusi siinä ohessa myös kynsilakkojen nimiä. Muistan lukeneeni joskus lehtijutun tyypistä, joka Lumenella keksii työkseen sävyille erilaisia nimiä. Tässä muutamia, mitä minun kokoelmastani löytyy:

Babe

Neon Pink

Red Nail

Breath of Wind

Summer Neon

Yenis

White Shadow

Black out

Pink Lane

Geneva 

Pearly Pink

....mutta mikään ei kuitenkaan vedä vertoja tälle, jonka löysin New Yorkista. Lakka ei tarttunut mukaan, mutta kuvan tajusin napata (vasemmassa reunassa): Liquid Piss.

P.S. Huomaa myös oikeasta laidasta löytyvä mystinen Univercity.

Muistatteko sitä, kun diggaili hulluna joistakin kovista poppiralleista, joita piti kuunnella monta kertaa putkeen ja laulaa täysiä mukana, ja oli ehkä kahdeksanvuotias eikä tajunnut yhtään, mitä laulussa sanottiin?

Ja sitä, kuinka sitä ei vieläkään (20 vuotta myöhemmin) osaa laulaa niitä veisuja oikein, koska kahdeksanvuotiaana opetteli vetelemään vähän sinnepäin?

Minun tapauksessani tämä koko homma kulminoituu MadonnanThe Immaculate Collectioniin (kasetilla).

Oi, sitä vapautta, kun sai laulaa näin:

La Isla Bonita: Tsassikollii aisänbriis, ooleiseitsuu vaillinfrii, tisisueer ailaitupii, la isla ponitaaaa.

Papa Don't Preach: Papapoonpiits, amiintsabuldii, papapoonpiits, apiilluusissii.

Like A Prayeria ei kyllä pysty edes kirjoittamaan.

Samaan kategoriaan voidaan laskea myös GenesiksenI Can't Dance: Aaaaaikkääändää, aaaaaaiikkäänttoo, tsöörniswööörnifoordisköördiflöörnifordöö.

Molempien kasettien kansipaperit olivat kyllä sellaisella rullalla, että tyhmempi saattaisi luulla jonkun opiskelleen lyricsejä niiden uumenista. En tiedä. Ehkä niitä vaan pyöriteltiin käsissä.

Kävin eilen illalla kuntosalilla. Perjantai-ilta, tyhjä kuntosali, juoksumatto, laitteen ruudusta X-Factor USA ja Britney Spears - voiko parempaa ollakaan?

Olen niitä ihmisiä, jotka kuntosalilla ollessaan painavat crosstraineria kuin viimeistä päivää, mutta liikkuvat salille ja sieltä pois julkisilla. Salilla kuntoillaan - ei kaupungilla. Duh. Kuljen kotoani suoraan kuntosalille raitiovaunu numero 9:llä. Matka kestää pari pysäkinväliä (hä? sanoinhan jo, olen laiska. Kuntosalin ulkopuolella). 

Eilen siis nousin Länsiterminaalilta Pasilaa kohti kulkevaan ratikkaan iltakahdeksan aikoihin. Heti vaunuun noustuani nenääni tulvahti tuttu tuoksu. Makea, kupliva alkoholi, kylmä ilma vaatteissa, suupielissä seisovan pöydän ruoka kuten perunasalaatti, maustettuna tupakalla. Hiprakkainen puheensorina täytti ratikan.

Ysin ratikan väki oli tulossa laivalta ja ratikassa tuoksui vappu.

Sama tuoksu voi eksyä nenään vappuna (yllättäen), kun ihmiset kilistelevät kuohuviaan ulkona auringonpaisteessa, mutta ilma on vielä kylmä. Ravinto koostuu piknikeväistä ja kylmistä alkupaloista ja savukkeet palavat siellä sun täällä.

Tuoksua voi tyypata myös esimerkiksi Café Ursulan terassilla kevätsunnuntaina, kun aurinko lämmittää jo sen verran, että terassilla tarkenee, mutta ilma on vielä kirpeä ja ruoho keltaista. Ihmisten silmät kiiluvat raukeina ja puoliavoimina, käheät naurut ja sammaltavat rääkäisyt täyttävät ilman... ja kaikkialla tuoksuu vappu.

Vapun tuoksu on ihana, huumaava, keväinen ja kupliva - paitsi jos ei osallistu siihen liittyviin rientoihin. Kuten esimerkiksi ysin ratikassa perjantai-iltana. Yhh.

Tiedättehän tämän tuoksun?

Olen tässä sellaista miettinyt, että mitenköhän Jersey Shoren Mike on lanseerannut lempinimensä "The Situation"? Onko se vaan ilmoittanut kaikille, että hei, tästä lähtien voitte sitte Jarmon sijasta kutsua minua Skibidiwayksi? Mistä se on keksinyt lisätä tuon artikkelin siihen eteen?

Ilmeisesti Miken lempinimi tulee usein actionleffoissa kuultavasta huudaduksesta "We have a situation over here!" eli vapaasti suomennettuna "Johan otti ohraleipä."

Muita kuuluisia leffalaineja ovat muun muassa ja "we've got company" ja "I've got a bad feeling about this" ja "it's gonna blow".

Minäkin haluan tuollaisen lisänimen. Artikkelin kera. 

Tiian sijasta aionkin tulevaisuudessa pyytää ihmisiä kutsumaan minua jollakin seuraavista nimistä:

a) The Company

b) The Feeling

c) The Blow

(Hyvinä kakkosina tulevat myös The God ("oh my god"), The Father ("I am your father") ja The People ("I see dead people")).

Jonkun mielestä nimen täytyisi tietenkin olla suomeksi. Siinä auttaa Google Translate. Mutta koska artikkeleita ei meillä suomessa käytetä, täytyy se lainata naapurimaasta! Vaihtoehdot ovat nyt seuraavaa muotoa:

a) Den Yritys

b) Den Tuntoaistimus

c) Det Laaki.

Oma suosikkini on c) Det Laaki. 

Mitä mieltä?

P.S. Joo, tiedän. Kaksi postausta peräjälkeen realityohjelmiin liittyen. Olen katsonut liikaa televisiota. Minulla on tähän yksi sana: kouluhommia.

Pikakurssi kodinostoon eli Property Virgins on yksi suosikkirealityistani. Miksi? No minäpä kerron (mun mielestä on ihana sanoa noin). Lilyn 5 + 1 -tyylillä.

1. Property Virginit eli ensiostajat ovat yleensä ihan järjettömiä tampioita ja sellaisille on mukava kotisohvalta naureskella. Siis kuka tervejärkinen kuvittelee saavansa täysin omien toiveidensa mukaan remontoidun, 15000-neliöisen, neljäjapuolikerroksisen, lapsuudenkodin väreillä maalatun ja viktoriaanisplingplong-tyylisen talon parillasadalla tuhannella rahayksiköllä?

2. Ohjelma kestää puoli tuntia. Mikään realityohjelma ei saisi kestää puolta tuntia pidempään. Esim America's Next Top Modelin tai Project Runwayn saisi rutistettua helposti puoleen tuntiin, jos ei tarvitsisi katsella kilpailijoiden aamukahvin litkimistä ja kulmakarvojen nyppimistä. Tehtävänanto - lopputulos - elimination, please.

3. Pikakurssi kodinostoon tyydyttää hillittömät muuttamis- ja asunnonetsimishimikset ilman, että tulee tuhlattua yhtään rahaa tai oltua edes vaaravyöhykkeellä. Ilman, että oikeastaan voi edes unelmoida vastaavista bikseistä, sillä ne sijaitsevat Toronton, Austinin tai Miamin perukoilla. Ja ovat sitäpaitsi suomalaiseen silmään really weird. Kamoon, onhan se nyt kiinnostavaa.

4. Joka jaksossa esitellään uudet neitsyet. Koska ne ovat usein niin älyttömiä uunoja (ks. kohta 1), ei niitä puolta tuntia (ks. kohta 2) kauempaa jaksaisi katsellakaan.

5. Ohjelman juontaja Sandra on helmein muija ever. Se osaa juontaa, suostutella, esitellä ja jopa hiukan pilkata niitä lusseroita neitsyitä ilman, että kenelläkään menee siihen hermo. Katsokaa nyt sitä! Se on juuri sopiva kaikin puolin. Se on nätti, muttei liikaa. Nuori, muttei liikaa. Kypsä, muttei liikaa. Fiksu, muttei liikaa. Esillä, muttei liikaa. Vrt. kiinteistökuningatar Kaisa. Team Sandra!

+1. Se on hyvä ohjelma. Oikeesti.

EDIT: Sandra Rinomato on ottanut loparit Property Virginseistä! Huoli pois, hän jatkaa onneksi toisessa sarjassa, joka kertoo naisista asunnonostajina tai jotain. Tässä tiedote Sandran FB-sivuilta: 

After 130 episodes and 10 seasons, I have chosen to give up Property Virgins in favour of my new show called Buy Herself. We are currently in production for HGTV Canada and are scheduled to premier in March 2012. I hope that the show will get picked up for the US territory as well, since I have such devoted fans!

I am really excited about the new show as it delves into the very change that is happening around us. For the first time in history, a significant number of women are buying real estate on their own, taking charge of their financial situations, whether they have delayed marriage, decided not to marry, or belong to the stat that says 41% of marriages end in divorce. Women buying real estate is not a fad, it’s history in the making and I am very proud to be a part of it on TV.

Thanks for your loyalty and all of your incredible comments today and always!

Love to you all,

Sandra

No. Love to YOU, Sandra. Love to YOU.

MinnaM kirjoitti palstallaan Rimakauhua ja rahkapiirakkaa jutun kolmikymppisistä. Kaupan vanhaksi menevistä tuotteista, joiden nahkeaa kylkeä oranssi kolmenkympin lätkä huomaamattomasti koristaa.

Minua ei hävetä ostaa edullista. Joskus oikein kiirehdin nappaamaan oranssilla merkityt tuotteet, jottei joku toinen ehtisi ensin. Tosin vielä (eli taas) opiskelijabudjetilla se saattaa johtua puhtaasti siitä, että minä ihan oikeasti olen köyhä. 

Minua hävettävät kaupan kassalla lähinnä pakasteranskalaiset.

Löysin pakasteranskalaiset lähikauppani pakastehyllystä erään kuukauden viimeisinä, talousvajeisina päivinä. Nyt olen kehittänyt välillemme varsin lämpimän, jopa riippuvaisuuteen kallistuvan suhteen. Ravintoaineiden, vitamiinien tai flavonoidien lähteeksihän näitä jäisiä tikkuja ei voi hyvällä tahdollakaan kutsua. Eikä kyllä juuri ravitsevan ateriankaan osaksi. Miksi sitten olen ihastunut niihin? Syytän nostalgiaa, helppoutta ja jo mainitsemaani loppukuukauden rahavajetta.

Muistan, kuinka lapsena viikon kohokohta oli kerrostalon saunavuoro, sen jälkeinen uunimakkarasta ja ranskalaisista koostettu kulinaristinen kollaasi ja punainen jaffa. Voi, kuinka nautinkaan niistä makkaran väleihin upotetuista juustokönteistä, ja ketsuppiin upotetuista ranskanperunoista. Punaisen jaffan join mielelläni ruskealta, syvältä muovilautaselta. Lattialla. Kuin koirat.

Enää ranskalaisiin ei liity samanlaisia rituaaleja. Makkaraa en juuri syö, enkä juo limujakaan. Varsinkaan lautaselta lattialla. Saanko siis pitää ranskalaiset paheenani?

Jonkinlainen perversiohan tässä on oltava, sillä joka kerta pakasteranskalaisia ostaessani minua hävettää. Siinä kassahihnaa pitkin liukuessaan näyttää ranskalaispussi jotenkin ylenpalttisen groteskilta vapaan kanan munien, luomuomenien ja italialaisen parmesanin alla. Alla, koska yritän peitellä rumaa tikkuperunapussukkaa. 

Eikä ne nyt mitään erityisen hyviäkään ole, kun alkaa oikeasti miettiä.

Mutta jotenkin mää vaan tykkään. Viime viikolla heittäydyin oikein hurjaksi, kun vedin sitä uunimakkaraakin. Kokeilin, miten rakastamani randut toimivat uunimakkaran kyytipoikana. Ja toimivathan ne! Limu vain vaihtui siideriin. Lasista.

Nuoren miehen kanssa eläessä oppii päivittäin paljon uutta. Vanhankin miehen kanssa oppii varmasti paljon uutta, mutta ei ehkä mitään, mikä liittyy niin kiinteästi youtube-videoihin kuin nuoren miehen kanssa.

Eilen kävimme ennen romanttista carbonaraillallista seuraavanlaisen "keskustelun":

(pientä fyysistä kisailua)

Mies: (leikkisästi) Ai! Mun olkapää! Ai mun olkapää! Ai ai ai ai! (nauraa)

Minä: (syvä hiljaisuus) ?

Mies: Siis eksä oo nähny sitä youtubevideoo? Se on ihan legendaarinen!! (Tässä kohtaa voitte tarkistaa täältä, mitä mieltä olen sanan legendaarinen käytöstä.)

Minä: (syvä hiljaisuus)

Mies alkaa tohista hulluna tietokoneella, ja youtubevideo, jonka hän minulle näyttää, on seuraava:

http://www.youtube.com/watch?v=UFPA02lRXFM

Minä: (syvä hiljaisuus)