Uusi podcast, jossa olen mukana, julkaistaan tänään. Kaverin Puolesta Kyselen on huumoripodcast, jossa vastaamme ystäväni Anna Karhusen kanssa kaverin puolesta esitettyihin kysymyksiin – niihin, joita kaveri ei uskalla itse esittää. Täydellä ammattitaidolla ja kokemuspohjalla tietysti. Ensimmäisessä jaksossa puhutaan tammikuuhun sopivasti darrasta. 

Podcastit ovat vihdoin huippusuosittuja myös Suomessa, ja yhä useampi haluaa tehdä sellaisen itse. Onneksi se on tosi helppoa! Mää kerron. Tarvitset vain kolme asiaa:

Tekniset välineet

Podcastin tekemiseen tarvitaan monimutkaista teknolooogiaa eli kännykän, jossa on sanelin. Hifistelijät saattavat käyttää nauhuria, rikkaat studioita ja nostalgikot mankkaa, mutta puhelin riittää. 

Editointi

Saattaa tietysti olla, että saat nauhoitettua podcastisi kerralla tötteröön, mutta siltä varalta että se ei onnistukaan (lue: ei todellakaan onnistu), kannattaa ladata ilmainen editointiohjelma, esimerkiksi Audacity. Se on melko helppo opetella itse käyttämään, jos on joskus pikkuisen räplännyt jotakin video- tai audioeditoria. Hifistelijät saattavat käyttää maksullisia editointiohjelmia, rikkaat palkkaavat editoijan ja nostalgikot käyttävät edelleen mankkaa. Nostalgikot saattavat muuten tykätä myös Audacitysta, koska siitä huokuu todella vahvoja 1998-viboja.

Idea

Kaikkein tärkein koko hommassa on kuitenkin tietysti se idea. Mitä tiukempi konsepti, sen parempi, sillä se auttaa pitämään homman kasassa. Esimerkiksi koirapodcast ei ole välttämättä ihan yhtä hyvä kuin ravitsevia reseptejä cockerspanieleille tai tunnista koirarotu ulostekuvailun perusteella. Yleinen teema voi olla laajempi, mutta rajat auttavat paitsi tekemistä, myös kuulijaa. Esimerkiksi veturinkuljettajalätsä ja muut vaikuttajan perusvarusteet on ehkä kiinnostavampi idea kuin lifestyle. Hifistelijät ottavat ideointiin kaveriksi tuottajan ja rikkailla on kokonainen tiimi. Nostalgikko hinkkaa vaan sitä mankkaa.

Ja se on kuulkaa siinä! 

Tiedän, että aika monella on palanut käämi bloggaajien podcast-villitykseen. Mutta tähän kai pätee vähän sama juttu kuin blogeihin ja sometilihin muutenkin: ei tarvitse kuunnella, jos ei kiinnosta. Mutta kuuntele nyt vähän kuitenkin tuota meidän! Se on hauska. Ja jos tykkäät siitä, tykkäät ehkä myös toissavuotisesta Kuulitsä-podcastista, jota tein ystäväni Lassen kanssa.

(Tarkkasilmäisin saattaa huomata kuinka yritän tässä vähän niinkuin sanomatta sanoa, että teen tätä podcast-hommaa aidolla intohimolla ja todellisella kiinnostuksella, ja tein ekan podcastini jo toissavuonna, ja ne tehdään alusta loppuun asti ihan täysin itse, editointeja myöten, eikä minulla myöskään ole veturinkuljettajalakkia. #tietäjättietää) 

Kaverin Puolesta Kyselen -podcastin ensimmäinen jakso löytyy nyt Soundcloudista ja iTunesista. Kertokaa, jos kuuntelette podcasteja jotakin muuta kautta, jonne meidän kannattaisi se lisätä. Lisäksi KPK on tietysti myös Facebookissa ja Instagramissa. Graafisen ilmeen podcastille on suunnitellut suosikkililyläinen Saara Helkala ja valokuvat otti kyliltä tuttu Eino Nurmisto. Otamme mielellämme (kaverisi) palautetta vastaan – ja tietysti kysymyksiä, jos kaverillasi vaikka on niitä. 

Lue myös: 

• 10 (+17) x podcast-vinkki

• "Tulevaisuudesta päättää darra" eli revi siitä huumoria

Tässä on nyt summattu joka paikassa niin kovasti tuota viime vuotta, että minäpoika ajattelin massasta poiketen kerätä kokoon jo tämän kokonaiset kaksi päivää kestäneen vuoden 2018. 

[[{"fid":"991288","view_mode":"media_original","fields":{"format":"media_original","field_file_image_alt_text[und][0][value]":"2017 2018","field_file_image_title_text[und][0][value]":"2017 2018"},"type":"media","attributes":{"height":"3264","width":"2448","class":"media-element file-media-original"},"link_text":null}]]

Tällä kertaa uuden vuoden alku on todella merkinnyt minullekin uutta alkua. Tein ison muutoksen työelämässäni vuodenvaihteessa ja luovuin toimeksiantajasta, joka työllisti minua lähes kokoaikaisesti. Olen ollut vuoden alusta todella innoissani, koska kalenterissa on nyt tilaa projekteille ja ideoille ja yhteistöille ja uudenlaisille muutoksille. Mutta jos vuoden kahta ekaa vuorokautta on uskominen, ei työlle taida muun aktiivisuuden lomassa riittää oikein edes aikaa. Katsokaa vaikka.

Tammikuun kaksi ensimmäistä päivää ovat koostuneet

• kolmesta Wolt-ruokatilauksesta

• noin kahdestasadasta askelmittarin askeleesta

• kahdesta nukkumaanmenosta aamukuuden pintaan

• kahden tv-sarjan kokonaisesta kaudesta

• viidestä elokuvasta, joista yksikään ei ollut kovin hyvä

• 20 minuutista töitä

• kaksista perutuista treffeistä

• yhdestä ulkoilusta (ruokakauppaan)

• kolmesta päätöksestä, että nyt lopetan sokerin

• kahdesta sokerinlopettamispäätöksen pyörtämisestä (ostin kaupasta karkkia)

• laskutoimituksista, joiden mukaan pärjäisin keskimäärin kolme päivää täysin työttömänä (ehkä hiukan pidempään, jos sokerilakkoni pitää)

• säästötilin katselemisesta

• neljästätoista levelistä maailman raivostuttavinta kännykkäpeliä

• kolmesta shamaanikortista, jotka ovat kaikki sanoneet minulle, että nyt puhaltavat muutoksen tuulet (ja yksi että se on isoisäni)

...mutta siis kolmas päivä toden sanoo eiksje? 

Lue myös: 

• Mitä avainnippusi kertoo sinusta?

• 9 esiintymisjännitysneuvoa, jotka voisivat olla myös seksineuvoja

• Vituttaako? Mene keramiikkakurssille

Olen aina rakastanut nettijuttuja, joissa kerrotaan että Valokuvaajaisä Otti Tyttärestään Kuvan Joka Viikko 14 Vuoden Ajan Etkä Usko Silmiäsi Kun Näet Muutoksen ja sellaisia, joissa kerrotaan, että Kanadalaisperhe Poseeraa Täsmälleen Samanlaisessa Valokuvassa Joka Joulu Ja Lopputulos On Upea, ja minua sylettää vietävästi, ettei minulla ole mitään vastaavaa. 

Mutta. Tein snäppi-/insta-joulukalenteriini tällä viikolla luukun, jossa uudelleennäyttelin kouluhistoriani luokkakuvia (kyllä, tällaista schaissea minä joulukalenterissani julkaisen. Ja demonstroin esimerkiksi murteita ja aksentteja. Ja luttelen kirosanoja ja kerron vitsejä. Jos et ole koskaan nähnyt joulukalenteriani, nyt on loistava hetki aloittaa sen katsominen. Jäljellä on enää muutama luukku, joten et ehdi oikeastaan edes katsoa kovin montaa tai ainakaan kyllästyä). Luokkakuvaluukun toteutus ei onnistunut ihan yhtä smoothisti kuin olin toivonut, joten halusin antaa itselleni mahdollisuuden kokeilla uudelleen.

Joten tämä on minun pikkuruinen tapani tehdä jotakin mukahauskaa ja täysin geneeristä Nainen Loi Vanhat Luokkakuvansa Uudelleen Etkä Kerta Kaikkiaan Kestä, Miten Kömpelösti Hän Sen Teki -tyyliin. Loin siis vuosien 1993, 1994, 1998 ja 2001 luokkakuvani uudelleen. Tunnistatko kumpi kuva on vanha luokkakuva ja kumpi uusi remake-versio? (Et varmaan millään.)

Psst! Joulukalenteri löytyy snäppi- ja instatililtä nimellä @tiiamarietta.

Lue myös: 

• Vanhat profiilikuvat: IRC-Galleria edition

• 12 hämmentävää kuvaa puhelimen kamerarullasta

Suomen kansan on jo kahtena tärkeänä juhlapäivänä lumonnut livelähetys suurmarketin kassalta. Viime juhannuksen kassalivessä koettiin jännittäviä hetkiä, kun sinihomejuustopaketti katosi hihnalta ennen piippauslaitteelle ehtimistään. Itsenäisyyspäivänä puolestaan odotettiin kielet pitkällä, milloin hiiva loppuu Prismasta. Itsenäisyyspäivänä somessa seurattiin muuten myös ilahduttavaa kättelyliveä, kun Yle Kioskin toimittaja pyrki kättelemään yhtä montaa ihmistä samassa ajassa kuin presidentti kättelee linnan juhlissa. 

Kassalive on mahtava juttu, ja niin on kättelylivekin, mutta minusta konseptia voisi laajentaa vähän muuallekin. Siksi olen kehittänyt muutamia ehdotuksia, ja jos ne toteutetaan, tulee minulle toimittaa niiden ideoinnista palkkioksi kultaa ja mirhamia ja kahvipaketti.

Pakettipistelive: lelukaupan paketointipisteellä tapahtuu, kun epätoivoinen olmeina lahjaostoksilla laahustava kansa yrittää viimeisillä voimillaan kääriä paperiin palloja, lelukitaroita ja muita kerta kaikkiaan mahdottoman muotoisia lahjoja pukinkonttiin. Tämä olisi sellainen kollektiivista jouluinhoa ja stressiä kanavoiva kevyt jouluviikon täyteohjelma. 

Hissilive: klaustrofobinen livestriimi kovassa käytössä olevasta hissistä, esimerkiksi Stockmannilta. Kylkeen voi perustaa juomapelin, ja känniin pääsee takuulla, jos juo joka kerta silloin, kun hissiä oikeasti tarvitseva ihminen (kuten lastenvaunujen, pyörätuolin tai rollaattorin kanssa liikkuva henkilö) ei mahdu hissiin, kun kahdeksan liikuntakykyisen ihmisen on kerta kaikkiaan pakko päästä neloseen just nyt. Shotin voi ottaa myös silloin, kun joku ottaa hissipeiliselfien (kuvan tilanne).

Käsienpesuallaslive: yleisen vessan käsienpesualtaalta striimattava suora lähetys näyttää, kuinka moni pesee kätensä ja millä tavalla. Huuhtooko ensin ja lisää sitten saippuaa vai toisinpäin, vai käyttääkö saippuaa ollenkaan, jestas sentään. Käsienpesijöitä yritettäisiin tunnistaa hihojen perusteella kuten kassahihnalivessä, ja pesualtaan ohi kävelijät tuomittaisiin takin perusteella. "Tuo oli varmasti naapurin Kimmon samettitakki! Se rontti on aina minusta näyttänyt siltä, että vesi menee justiin käsistä ohi."

Snägärijonolive: esimerkiksi uudenvuodenyön livelähetys kaupungin suosituimmalta nakkikioskilta olisi todella kiinnostavaa katsottavaa. Tämän voisi oikeastaan toteuttaa myös podcastina, koska riemastuttavinta koko show'ssa olisivat tietenkin erilaisten asiakkaiden erilaiset tilaukset. "Ggackshh llihabiiraggagaah jja ischo hmaitho."

Takkatulilive: vanha kunnon dvd-henkinen klassikko, koska elävää tultahan voisi tuijotella ikuisesti. Jännityksen hetki koettaisiin aina, kun tuli meinaisi sammua ja jonkun pitäisi lisätä tuleen puita. Tuleen lisättävien takkapuiden joukkoon olisi kiinnostavuutta lisäämään piilotettu kourallinen läpimärkiä ja toinen sihahtelevia tai poksuvia puita. Niitä sinne lisäilisi sitten vaikka Roope Salminen tai joku muu, jota ei ole vähään aikaan nähty telkkarissa.

Steissinovilive: Helsingin rautatieaseman pääovissa on kolme tai neljä toimivaa oviaukkoa, joiden läpi on täysin mahdollista kulkea, jos tarttuu vain kahvasta kiinni ja vetää oven auki. Mutta jostakin syystä kaikki kulkevat aina siitä yhdestä ja samasta ovesta, koska se on jo valmiiksi auki. Siksi että joku on juuri kulkemassa siitä. Steissinovilive on kutkuttava jännitysnäytelmä, jossa seurataan paitsi sitä, kuinka monta ihmistä viitsii survoutua eri suunnista samaan oviaukkoon, myös sitä, kuka sankari tajuaa, että jonkun ovista voi avata ihan itse. Ruudun reunaan voitaneen lisätä mittari, joka kertoo erään steissinoviliveä seuraavan Rantasen verenpaineen muutokset reaaliajassa.

Olen ennenkin tarjoutunut, mutta tilaa kalenterista löytyy edelleen: tv-kanavat, minuun saa olla yhteydessä.

Lue myös:

• Ensitreffit kättärillä ja 3 muuta ohjelmakonseptia

• Realityohjelmat pohjoiskarjalaisittain

• Napakymppi ja muut pöhköt tv-ohjelmakonseptit

• Kyrväke ja muut onnistuneet suomennokset

Kaikkihan tietävät, että Yrjönkadun uimahalli on ihana. Mutta tiesikö kukaan, että siellä on mieletön tilaussaunamahdollisuus?

Kyllä näin kuulkaa on! Ja koska paikka on Helsingin kaupungin, ei sen vuokraaminen tilaisuuksia varten ole ihan mahdottoman hintaistakaan. Helsinkiläisille siis. Ulkopaikkakuntalaiset joutuvat maksamaan aika paljon suolaisemman hinnan. Varasin sen juhlia varten toissasunnuntaiksi. En viitsinyt saunaa varatessa alkaa mouhota, että olen kyllä sielultani puhtaasti tamperelainen, etten vaan joutuisi maksamaan manselaisen taksaa. 

Saunoja on kaksi, joista meillä oli varauksessa isompi. Siinä saa myös oman pikku uima-altaan käyttöoikeuden. Saunaan mahtuu 15 henkilöä, ja sen vuokraaminen kolmeksi tunniksi maksaa 243 euroa (niin siis jos olet helsinkiläinen. Myös jos olet sielultasi tamperelainen, mutta virallisesti helsinkiläinen). Saunaan voi tilata syötävää ja juotavaa Café Yrjöstä, ja se maksetaan erikseen. Me tilasimme skumppaa ja salaatit, koska niin nyt vaan mielestäni kuuluu tehdä, jos menee kymmenen naisen kanssa saunaan. 

Juhla oli yllätyssynttäri ystävälleni Tiinalle, joka luuli, että menemme Yrjönkadulle ihan vaan tavallisesti pulikoimaan. Jännitin niin perkeleesti, että saanko sen houkuteltua paikalle ajoissa, mutta kaikki onnistui täydellisesti. (Minulla on muuten menestyksekäs historia juhlahuijarina: kutsuin kerran ystäväni aveciksi Novellen mocktailkouluun, johon minut oli muka bloggaajana kutsuttu, ja veinkin sen oikeasti vauvakutsuilleen. Lähetin sille kuvakaappauksen tekaistusta mocktailkoulukutsustakin. Myöhemmin luin jostakin mainoksesta, että Novelle järjestää oikeasti mocktailkouluja. Idea on varmasti minulta nyysitty. On meinaan sen verran originelli.)

[[{"fid":"984259","view_mode":"media_original","fields":{"format":"media_original","field_file_image_alt_text[und][0][value]":"","field_file_image_title_text[und][0][value]":""},"type":"media","link_text":null,"attributes":{"height":"1400","width":"1050","class":"media-element file-media-original"}}]]

Siinä on jotakin perustavanlaatuisen ihastuttavaa, että voi lähteä hyvän ystävän syntymäpäiville ilman meikkiä, ja koko juhlan ajan voi luumustella menemään valkoisessa kylpytakissa. Ei tarvitse miettiä, mitä pukisi, stressata ulkonäöstään tai edes peseytyä, luoja paratkoon. Sankari tiesi tällä kertaa olevansa tulossa uimahalliin, mutta hirveästi ei yllätettävänkään tarvitsisi tilaisuuden luonteesta tietää: tilaussaunan vuokraan kuuluu kylpytakki, pyyhe ja pefletti jokaiselle saunojalle. 

Sellaista minä jäin vaan tässä miettimään, että itse olen kyllä typerä ihminen, koska järjestän lähes joka vuosi omat synttärijuhlat. Siksi kukaan ei koskaan yllätä minua millään yllärijuhlilla. Eikä vauvakutsuillekaan ole ollut syytä. Niin että voisikohan joku joskus yllättää minut ihan huvin vuoksi vain? Kiitos. 

(P.S. Tattis kanssasaunojille, ja Marjaanalle kiitos salaattikuvasta!)

(P.P.S. Olen ihan tosissani noiden yllätysjuhlien suhteen.)

Lue myös:

• 5 syytä, miksi Yrjönkadun uimahalli on paras

• Näin järjestät täydelliset synttärijuhlat

Instagram + Snapchat: @tiiamarietta

Maailmassa on yksi hotelli, joka on ylitse muiden. Se on Park Hotel Turku. 

Olen yöpynyt Parkissa viimeisen kolmen vuoden aikana muistaakseni puolen tusinaa kertaa. Asiaa Turkuun alkoi olla, kun kaveriksi löytyi sieltä kotoisin oleva sälli. Muistan, kun suunnittelin ensimmäistä visiittiäni sällin luokse Turkuun ja mietin, mikä hotelli olisi romanttisin. Päädyimme Parkiin, joka on 1900-luvun alussa rakennettu jugendhuvila  – eihän tämän yli kerta kaikkiaan voi valita mitään toista hotellia! Huvila otettiin hotellikäyttöön 80-luvulla, ja sen kyllä huomaa.

Jokainen huone on toista älyttömämpi. Olen kerran yöpynyt Parkissa huoneessa, jonka kaikki huonekalut olivat vaaleanpunaista rottinkia. Erään toisen kerran pääsin huoneeseen, jossa oli posliininen pantteri. Parasta oli, kun kerran pääsimme poikaystäväni kanssa muutamaksi yöksi morsiussviittiin tavallisen huoneen hinnalla, koska huoneita ei ollut tarpeeksi ja sviitti sattui olemaan vapaana. Se oli mieletön ilmestys pitsiliinoineen, röyhelöisine vessapaperitelineineen ja posliinienkeleitä notkuvine vitriineineen. (Tämä on myös esimerkki siitä, että huone kannattaa joskus varata hotellista itsestään eikä esim varaussivuston kautta. Booking tuskin olisi tarjonnut sviittiä normihintaan.)

Olen Turussa käydessäni valinnut jonkin toisen hotellin vain silloin, jos Park Hotel Turku on ollut täynnä. Koska jos ihan totta puhutaan, eihän mikään muu enää tämän jälkeen kelpaa. Nykyisin olen aidosti pettynyt, jos hotellihuoneessa ei ole ainuttakaan turhaa posliinieläintä.

Hotellin alakerrassa on aulabaari, aamiaissali ja erillinen ruokasali, joka on koristeltu nukein, viirein, valokuvin ja tekokukin. Kaikkialla kaikuu kultainen 80-luku. Ai niin, ja jokaisessa huoneessa on kokemukseni mukaan ruskeat, kukalliset kaakelit, Gillette-vaahtoa ja pari bic-sheiveriä ja (ainakin yksi pussi) samarinia. Kysyn tämän vain kerran: voiko mikään olla siistimpää?

Hotellin suurin vetonaula lienee kuitenkin Jaakko, Parkin oma maskotti ja papukaija, joka saa hymyn jokaisen vieraan huulille. Jaakko (joka on muuten nimestään huolimatta tyttö), esiintyy mielellään kuvissa ja lauleskelee mitä mielikuvituksellisimmin tavoin aulassa suurimman osan päivästä.

En ole itse koskaan kuullut sen puhuvan, mutta respasta kerrottiin, että se matkii etenkin lapsia mielellään, ja toistelee niiden lauseita pitkään niiden lähdettyä. Nettisivujen mukaan Jaakko on jo 45-vuotias, enkä tiedä milloin sivuja on viimeksi päivitetty. Oli miten oli, siinä iässä saa jo vähän tehdäkin pilaa naapuruston lapsista.

Ainoa puute, jonka Park Hotelista keksin, on se, että huoneissa on superpehmeät sängyt. Pidän itse jämäkästä, jopa kovasta patjasta, ja kaikissa Parkissa nukkumissani sängyissä on niin pehmeä patja, että kun herää, sen väliin on vähän hautautunut. Mutta kun avaa silmät ja näkee luomien alta ihanasti vanhanaikaisen kukkatapetin ja paksut samettiverhot, ei mikään voi olla pielessä. 

Respakerroksen vessassa on muuten kaunis parfyymivalikoima.

Menkää Park Hotel Turkuun! Se on IHANA. 

Lue myös: 

• Suosittelen: lomailu omien vanhempien kanssa

• Kylpylälomalla – eli testaa kuinka mummo olet

Jos saisin ikinä elämässä jonkun blogipalkinnon, osaatteko arvata mikä se olisi? Itse veikkaisin jotakin Lidlin Uikkariobsession tai Vuoden Mukatamperelaisen tai Syksyn Yritteliäimmän Sementtiperseen Twerkkaajan palkintoa. Vaan toisin kävi. 

Toissaviikonloppuna Turussa tanssittiin Varjoawardseissa, bloggaajaporukan itsensä kehittelemässä pseudogaalassa (jossa ei ole muuten pseudoa mikään, ne olivat hoitaneet asialliset sponsorit ja kuvausseinät ja lahjakassit ja kaikki, itse vain nautin menemään), jossa jokainen gaalailija voittaa. Ja minä poika voitin siellä ihan muina henkilöinä vuoden Paulo Coelhon palkinnon! Jossakin syvällä sielussani aina ehkä tiesinkin, että niiden paperilappusten leikkeleminen ja puhelimen asetteleminen tiskikaappiin on kaiken sen arvoista.

[[{"fid":"982106","view_mode":"media_original","fields":{"format":"media_original","field_file_image_alt_text[und][0][value]":"varjoawards 2017 eino nurmisto","field_file_image_title_text[und][0][value]":"varjoawards 2017 eino nurmisto"},"type":"media","link_text":null,"attributes":{"height":"2000","width":"1333","class":"media-element file-media-original"}}]]

Onneksi Missä olet Laura kysyi minulta juuri ennen juhliin lähtöä, olenko valmistellut kiitospuheen. Kädet shokista täristen googlasin "voi vittu unohdin" "hyvä kiitospuhe" taksissa, ja tuloksissa luki yksiselitteisesti, että hyvään puheeseen tulee valmistautua huolellisesti etukäteen. Pikagooglaus taksissa 15 minuuttia ennen juhlia lasketaan tästä lähtien huolelliseksi, koska puhe meni ihan hyvin. Kerroin siinä, että googlasin hyvän kiitospuheen taksissa.

Ylivoimaisesti paras ainoa blogigaala missä olen ikinä ollut, kiitos järjestäjille ja sponsoreille! Sivupalkintona sain gaalamatkalta myös korvatulehduksen. Ihanaa!

Mutta siellä samassa sielunmykkyrässä heräsi heti hirveä huoli siitä, että maailmassa on niin monta muutakin asiaa, jotka ansaitsivat palkinnon, eikä niille järjestetä gaaloja. Niin tässä minä nyt sitten jaan niitä, ja tämä olkoon nyt sitten samalla tällainen vuosikatsaus. Tiedän, ne ovat vähän leimejä, mutta kamoon, mulla on ollut blogi kohta kymmenen vuotta enkä ole vielä koskaan tehnyt tällaista. Gimmiabreik.

Vuoden such disappoint: sohva

Ostin noin vuosi sitten superkauniin sohvan, jota testasin ja mallasin ja tarkistin ja kokeilin, ja joka loppujen lopuksi osoittautui täysin mahdottomaksi hankinnaksi, koska siinä ei voi maata niin että voisi hengittää, nähdä telkkaria tai olla muutenkaan mitenkään mukavasti. 

Vuoden kysymys: "No miten teillä menee?"

Sen jälkeen kun keksimme keväällä muuttaa poikaystäväni kanssa erilleen, en ole käynyt kovin montaa keskustelua ilman että minulta oltaisiin kysytty vähän varovasti, että miten suhteemme nyt voi. Ihan hyvin hei. Kiitos kysymästä. Taas. 

Vuoden teknologinen huippu: kun Fanni sai puhelimen

Siskontyttöni Fanni aloitti syksyllä koulun, ja sen ansiosta puhelimeni tekstaus- ja videopuhelukulttuuri on ottanut massiivisen askeleen aktiivisempaan ja monipuolisempaan suuntaan: kakkaemoji on palannut käytetyimpien symbolien joukkoon ja huutomerkit ovat jälleen saaneet syyn olla olemassa. Pidän minään. 

Vuoden palvelujournalistisin blogipostaus: Montpensiers Fruit Drops, rankattuna

Koska kuka ei muka haluaisi lukea ihan blogista asti, että koska Fruit Dropseja pitää työntää suuhun aina kaksi kerrallaan, ovat mandariiniviipaleen näköiset karkit suutuntumaystävällisempiä kuin vadelman näköiset. Ja ne myös maistuvat paremmilta. Olkaa hyvät.  

Vuoden #mitähittoo: kun pääsin Turkissa neljään lehteen

Kävin toukokuussa blogimatkalla Turkissa, ja siellä oltiin niin kertakaikkisen häkeltyneitä minun säkenöivästä ulkomuodostani, että pääsin muistaakseni neljään sanomalehteen. Ei ole kyllä koskaan ollut samaan aikaan yhtä hämmentynyt ja tärkeä olo.

Vuoden saavutus: kuntosalijäsenyyden onnistunut irtisanominen

En tiedä, mitä sanoa. En vieläkään usko, että tämä on oikeasti tapahtunut enkä ole (vielä) liittynyt uudelleen. 

Paljon onnea kaikille voittajille!

[[{"fid":"982110","view_mode":"media_original","fields":{"format":"media_original","field_file_image_alt_text[und][0][value]":"varjoawards 2017 eino nurmisto","field_file_image_title_text[und][0][value]":"varjoawards 2017 eino nurmisto"},"type":"media","link_text":null,"attributes":{"height":"1333","width":"2000","class":"media-element file-media-original"}}]]

Kuvat: Eino Nurmisto

Lue myös:

• Gaalalookini

• Minäkö kateellinen? Pois se minusta

Huomenna on joulukuun ensimmäinen päivä, ja sehän tarkoittaa tietenkin sellaista korkeakulttuurin riemuvoittoa kuin Timpsin snäppijoulukalenteri!

Olen nyt muutamana vuonna tehnyt snäppijoulukalenterin, ja myös kesäsnäppikalenterin (kesäkuun ensimmäisestä juhannukseen), ja jos se on jäänyt sinulta huomaamatta, saanen kertoa että jokaisesta luukusta paljastuu jokin ihana yllätys eli joka kerta minä snäppäämässä.

Tänä vuonna pyrin erityisesti hyötynäkökulmaan ja haluan, että luukuista on niiden katselijalle jotakin konkreettista hyötyä. Minä muun muassa opetan demonstroin erilaisia murteita ja aksentteja (jotta pärjää sitten vaikka Tampereella tai Pariisissa), kerron vitsejä (hirveän hyödyllistä esimerkiksi vitsirepertuaaria ajatellen), imitoin sketsejä tai ihmisiä (no tuota tämän hyötykulma on minulla vielä vähän hakusessa) ja kerron, miten tehdä tilanteesta kuin tilanteesta laulu (jos vaikka joutuu yllättäen keskelle musikaalia niin ei sitten jää ihan tuppisuuksi). 

Ajattelin ensin siirtää koko homman instastoorien puolelle, mutta kourallinen snäppiseuraajiani älähti, ja koska minusta on järkevää miellyttää niitä kahtakymmentäyhtä ihmistä, teen kalenterin sekä snäppiin että instaan. Double the work fun!

Luin Jodelista, että joulukuu on blogimaailmassa karmeinta aikaa, kun kaikki tekevät tyhjänpäiväisiä joulukalentereita, arvontoja ja täytepostauksia. Tässä siis sullekin lisää ajanhukkaa ihan jokaiselle päivälle! Siis jouluaattoon saakka. 

Joulukalenteri löytyy tililtä @tiiamarietta.

Lue myös:

• Tunnelmallista joulun odotusta

• 5 + 1 x unelmien joulukalenteri

• Juliaihminen: Kun haluatte seurata sekaisin olevan naisen toimintaa

Kuinka hyvä voi alle seitsemän euron huulipuna olla? No aika hyvä.

Maalasin huuleni viime torstaina Kikon huulitussilla ja päätin tehdä testin: kestääkö tussi illallisen? (Kiko on italialainen halpiskosmetiikkamerkki, josta kuulin vasta viime kesänä, mutta joka on ilmeisesti käymisen arvoinen liike aina kun sellaisen kohdalle osuu. Kävin siellä ensin Italian-matkalla kerran ja seuraavalla reissulla olinkin jo omaksunut opitun pakkomielteen, koska vierailin Espanjassa viikon matkalla Kikossa neljästi. Ja ostin joka kerta jotain. Noku niillä oli niin kivoja naamioita ja kaikkia!)

Ajatukseni oli, etten lisäisi punaa ollenkaan illan aikana, ja ottaisin kuvat ennen ja jälkeen illallisen. Ja niin myös tein, vaikka matkan varrella sattuikin pikku stiplu. Punasin huuleni kello 17.51 ja ne näyttivät silloin tältä:

[[{"fid":"979043","view_mode":"media_original","fields":{"format":"media_original","field_file_image_alt_text[und][0][value]":"","field_file_image_title_text[und][0][value]":""},"type":"media","link_text":null,"attributes":{"height":"1400","width":"1052","class":"media-element file-media-original"}}]]

Oikeasti olin jo ennen sitä syönyt punat huulissani yhden Kingis-puikon (kyllä, söin välipalaksi jäätelön ennen ravintolaan lähtemistä) ja juonut kupillisen Finrexiniä. Punaa jäi hiukan kuppiin, vaikkei sitä tuntunut huulista lähteneen yhtään. Nuoleskelin myös jonkin verran huuliani: ensin vahingossa ja sitten ihan tarkoituksella kun huomasin, että tämä tussihan maistuu perhana sentään jollekin makealle. Kingis ei vissiin riittänyt makeanhimoni taltuttamiseksi.

Sen jälkeen lähdin uuteen kasvisravintola Yes Yes Yesiin syömään (jota muuten suosittelen lämpimästi, niin hyvää ruokaa että sattuu vähän sieluun). Jaoimme kolmeen pekkaan kahdeksan eri ruokalajia, joimme parit drinkit ja pullon viiniä. Syömisen jälkeen olin jo autuaasti unohtanut koko testin, joten ehdin sipaista huuliin hiukan lisää huulipunaa ennen kuin muistin käskeä itseäni lopettamaan, ja tältä näytin, kun tulin kotiin kello 00.17:

Neljä ja puoli tuntia, kahdeksan ruokalajia, monta juomaa ja vain pikku lisäsipaisu ruoan jälkeen. Näytti aika hyvältä! Mutta sitten tuota noin meikkejä poistaessani ei puna lähtenyt jumalauta mihinkään. Huulet olivat vielä aamullakin ihan punaiset. Ja kuivaan kohtaan huulien sisäpintaan jäi ihan kuulkaa kahdeksi päiväksi. Pysyy siis kuin synti tai raskausarpi tai vauvahiukset ohimolla tai tarra lastenhuoneen ovessa – ei meinaa lähteä millään. Aika hyvin halpispunalle, vai mitä?

(Pahoittelen muuten tuota viimeisen kuvan mukaseksikästä makuuhuoneilmettä. Olin tosissaan juonut pari drinkkiä ja tykkäsin tuosta huulipunasta. Ehkä vähän liikaa.)

Kannattaiskohan sieltä Kikosta ostaa ensi kerralla jotain muutakin?

Lue myös: 

• Superkestävä huulipuna

• Maailman paras huulipuna (ja nyt tiedän, mikä se on)

Olen ollut karkeasti arvioiden puolitoista ikuisuutta tai siis viikon kipeänä, ja olen siksi ehtinyt katsoa seitsemän kautta eli muutaman jakson How I Met Your Motheria Netflixistä ja opetellut muun muassa laulamaan tunnarin yhdeksällä eri tavalla eikun tehnyt listan sen ja Frendien yhtäläisyyksistä eikun saanut siitä niin monta ideaa tähän blogiin että kaikki kyllästyvät takuulla heti tai siis vasta muutaman postauksen jälkeen. Lopetetaanpa ennen kuin edes aloitetaanpa.

Kuudennen kauden 19. jaksossa Legendaddy Robin kertoo, että jokaisella meistä on elämässään joitakin tietotaitoaukkoja. Asioita, jotka kaikki muut osaavat, mutta mitkä ovat jostakin syystä jääneet itseltä oppimatta. Ted ei esimerkiksi osaa lausua sanaa chameleon, Marshall on surkea silmäniskijä, Barney ei tiedä miten työkaluja käytetään ja niin edelleen. 

Minulla on yksi ikäiseni kaveri, joka ei osaa uida. Enkä ole muuten itsekään siinä mikään mestari. Eräs toinen ystäväni oppi vasta parikymppisenä ajamaan kunnolla pyörällä. Entinen esimieheni puhui aina nihilismin sijaan nilihismistä, ja minäkin opettelen vasta käyttämään premissiä oikein. Olen tässä nyt katsonut itseäni peiliin, ja tunnustan – minun tietotaitoaukkoni ovat seuraavat:

En osaa napsutella sormiani. Kun yritän, kuuluu nakeistani vain pehmeä tussahdus.

Tunnistan ulkonäöltä ehkä vain kolme kukkaa ja kaksi lintua. Ruusu, pioni, lilja, pulu, lokki. Mutta koska en ole botanisti tai bongari, ei minun tarvitsekaan. Ja koska on internet. 

En pysty syömään ramen- tai pho -keittoja. Syytän umamia. (Jos tämä blogi olisi englanninkielinen, livauttaisin tähän väliin yo mama -vitsin umamitwistillä: umami so bad even Weird Al won't "eat it".)

Ainoa meri, jonka sijainnin tiedän melko varmasti, on Välimeri. 

En muista koskaan elokuvia, mitkä olen jo nähnyt. Saatan aloittaa leffan aivan innoissani ja tajuta vasta reilusti puolenvälin jälkeen, että hetkinen, olen kyllä varmaan jo nähnyt tämän, enkä silti muista, miten se loppuu. 

Olen ihan paska viheltäjä, enkä varsinkaan osaa vislata. Kompensoin huutelemalla kovaan ääneen FIFFIU aina kun se on paikallaan. (Eli aika usein.)

En tiedä yhtään, kuinka korkealla lentokoneet lentävät. Yksi ihminen voisi hyvin sanoa minulle että kyse on kilometristä, ja toinen heti perään puhua tuhansista kilometreistä ja uskoisin molempia. 

Kun kysyin poikaystävältäni, tuleeko hänelle mieleen vielä jotakin, josta en itse tajua etten osaa sitä, hän sanoi että tv-sarjojen tunnareiden hyräilyni ontuu joskus hiukan. Hän tarkoittaa sitä, että olen nyt viikon ajan laulanut kahdenkymmenen minuutin välein Himymin tunnaria sanoilla jambadi jambadi jambadi jambadi on väärässä. 

Lue myös:

• Rusina onkin rypäle ja muut oivallukset

• Asioita, joita haluan aina tehdä kun olen kipeä (mutta joita en koskaan muulloin halua tehdä)

Ne, jotka ovat seuranneet minua Instagramissa ja jaksaneet katsoa Insta-stoorini (miksei sille vieläkään ole sopivaa nimeä??) ovat saattaneet huomata, että olen pannut merkille vasempaa ohimoani jatkuvasti koristavan hiustöyhdön. 

[[{"fid":"976006","view_mode":"media_original","fields":{"format":"media_original","field_file_image_alt_text[und][0][value]":"tiia ja elias","field_file_image_title_text[und][0][value]":"tiia ja elias"},"type":"media","link_text":null,"attributes":{"height":"563","width":"891","class":"media-element file-media-original"}}]]

[[{"fid":"976024","view_mode":"media_original","fields":{"format":"media_original","field_file_image_alt_text[und][0][value]":"hiustöyhtö ohimolla","field_file_image_title_text[und][0][value]":"hiustöyhtö ohimolla"},"type":"media","link_text":null,"attributes":{"height":"583","width":"951","class":"media-element file-media-original"}}]]

(Ymmärrän, että töyhtö näyttää olevan oikealla, mutta se johtuu Instagramin selfiekameran peiliefektistä. Tunnistan kyllä vasemman oikeasta. Nykyään.)

Ohimollani sojottaa terhakka tuppo vaaleaa vauvahiusta, olin sitten tullut juuri suihkusta tai laittanut hiuksiani tuntikausia tai nöyryyttänyt itseni hikeen tunnin ajan peilin edessä peppuani heilutellen. Se ei kerta kaikkiaan laske koskaan. Ilmiö on mennyt niin pitkälle, että olen antanut sille jo oman nimen: Elias. 

Mutta kun olen alkanut puhua Eliaksesta, on ruvennut sattumaan kummia. Pari viikkoa sitten, kun siskoni oli käymässä, hän huomautti, että hänellä on täsmälleen samassa paikassa täsmälleen samanlainen tuppo. Ristimme sen Topiakseksi ja ajattelimme, että genetiikkaahan hiussoiroista on oltava syyttäminen.

[[{"fid":"976000","view_mode":"media_original","fields":{"format":"media_original","field_file_image_alt_text[und][0][value]":"elias ja topias","field_file_image_title_text[und][0][value]":"elias ja topias"},"type":"media","link_text":null,"attributes":{"height":"568","width":"598","class":"media-element file-media-original"}}]]

Mutta kun kerroin tästä poikaystävälleni, sanoi hänkin, että tuppohommat kuulostavat tutuilta. (Hänen omansa on Matias.) Ongelma ei siis suinkaan koske vain meidän perhettämme. Eikä siinä vielä kaikki: töyhtöongelma on aiemmin luultua reilusti laajempi. Eräs työkaverini sanoi myös, että häntä kiusaa jatkuvasti ohimolla töhöttävä hiustorni. Lisäksi kaksi (2!) Instagram-seuraajaani on ilmoittanut, että heilläkin on oma elias. 

Mistä on kyse? Onko sinullakin sellainen? Mitä tämä kaikki oikein tarkoittaa?? MITÄ HITTOA NYT OIKEESTI?

Lue myös:

• Viikottainen nöyryytys eli miksi käyn tanssitunnilla

• Miksi vihaan Instagram Storiesia

• Instagram ennen ja nyt

Isäni on huippu. Hän on ihailtavan aktiivinen, rohkea kuin mikä (ei sellaisella nyrkit pystyssä -tavalla vaan esimerkiksi niin, että puhuu pokkana vierasta kieltä ulkomailla, vaikkei ihan osaisikaan), alati kiinnostunut uusista asioista, hyvä puhuja ja hauska seuramies (vaikkei ehkä paras vitsinkertoja, viimeksi vitsiä kertoessaan ei meinannut pystyä naurulta puhumaan), rauhallisin tuntemani kuski ja lempein koskaan kohtaamani mies. 

(Iskä on kuvassa keskellä, jos joku ei arvannut.)

Mutta ennen kaikkea isälläni on yksi taito, jonka toivon oppivani häneltä. Hänellä on pettämätön kyky arvioida asioiden täsmällinen paino pelkästään pitämällä niitä kädessään.

Erityisesti taito tulee tarpeeseen silloin, kun matkustetaan. Viimeksi, kun lähdin Espanjasta, iskä nosti matkalaukkuani ja sanoi: "Tämä painaa noin 18 kiloa." Sanoin isälle, että tarkistan sen sitten kentällä ja kerron, miten tarkkaan arvio osui. Hän sanoi: "Hetkinen", nosti laukun uudelleen ja korjasi: "Seitsemäntoista ja puoli."

Ja se perhana painoi tasan seitsemäntoista ja puoli kiloa.

Onnellista isänpäivää iskä! Rakastan sinua! 

Kirjoitin rontti vuosi sitten blogiin jutun, jossa keksin tutuille bloggaajille aineen jota he opettaisivat, jos he olisivat opettajia. Olimme kaverini kanssa nähneet eräissä juhlissa bändin, jonka soittajat näyttivät opettajilta, ja siitä se kohtalon kivi lähti sitten vierimään ja rysähti lopulta bloggaajien niskaan. (Sorry not sorry!) Mutta koska koko juttu lähti silloin bändistä – miksemme leikkisi olevamme myös muusikoita?

Tai siis minä ainakin leikin:

Filosofi, tradenomi (210 op), Suomi-snäpin kiistaton kuningas Pesojoonas (o.s. Joonas Pesonen) on hyväntuulista rokkia soittavan poikabändin energinen rumpali. Joonas on kiiltokuvabändin rajuin ja persoonallisin jäsen, ja lehdistössä veikkaillaankin tämän tästä, ryhtyykö hän pian soolouralle. Keskustelupalsoilla huhutaan, että yhteinen projekti Kuulemiin Forssa! -bändin punahuulisen solistin kanssa on jo tekeillä. (Kuva: Dorit Salutskij)

Missä olet Laura? -blogin kirjoittaja Laura Tähkävuori on aivan selkeä harpisti (harpunsoittaja, harppuuna?). Sellainen ihastuttava sooloartisti, joka soittaa häissä ja intiimeillä illallisilla ja taidemuseon näyttelyn avajaisissa herkkiä, mutta voimakkaita kappaleita, jotka saavat kaikki hikoilemaan itkun pidättelemisen voimasta. 

Emmi Nuorgam on maamme kovin spoken word -artisti, joka luo pehmellä äänellään lumoavia rytmisiä äänimaailmoja, mutta tunkeutuu sanoillaan suoraan verenkiertoon. Emmin suurin hitti on humoristis-realistinen teos lapsiperheen elämästä silloin, kun kaikki perheenjäsenet sairastavat. Sen nimi on "Kunpa joku osuis edes pönttöön".

Tämän kylän homopoika -blogin Eino Nurmisto soittaa syntikkaa kaupungin kovimmassa underground -indiepopbändissä. Bändin nimi on jotain Balloons in Helsinki tai The Silver Wallets tai Nää Ei Oo Guccin Loaferit tai jotain. 

Pupulandiasta tuttu Jenni Rotonen on sitraa soittava folk-artisti, joka esittää maailman suurimpien hittien covereita vähäeleiseen folk-tyyliin. Suosituin keikkatoive on herkkä versio Khian viidentoista vuoden takaisesta erootillihkosta hitistä My neck, my back. (Kuva: Essi Nisonen)

Itse Minna Mänttäri -blogin (varsin yllättävän niminen) Minna Mänttäri on oikeassakin elämässä muuten muusikko, joten tämä on vähän epäreilua. Mutta tietääkseni Minna ei oikeassa elämässä ole kuitenkaan rosoista bluesia lujaa soittava räväkkä saksofonisti. Tässä blogissa hän on sitä. 

WTD-blogin Natalia Tolmatsova ei voi olla muuta kuin sellisti. Sellainen hajareisin esiintyvä, vahva ja seksikäs jousivirtuoosi, joka ravistelee koko musiikkimaailmaa modernilla otteellaan: feattaa yhtä lailla Apocalyptican kuin Andrea Bocellin ja Drakenkin levyillä. Ja ehkä Stigin. (Tunnetaan siitä, että juo keikalla biisien välissä skumppaa.)

Kerro! Millaisia muusikoita bloggaajat olisivat?

Disclaimer: yhtäkään bloggaajaa tai pesojoonasta ei vahingoitettu tämän jutun teossa. Jokainen bloggaaja ja pesojoonas antoi (tietämättä spesifisti miksi) suostumuksensa kuvansa käyttöön.

Lue myös:

• Jos olisimme opettajia

Kun olin Espanjassa vanhempieni kanssa, piristi päiviäni loputtoman auringonpaisteen, halvan viinin ja lukemattomien ruskeiden nappisilmien lisäksi yksi asia ylitse kaikkien muiden: Fuengirola.fi-lehden horoskooppi.

Fuengirola.fi on "Fugen" alueella viikoittain ilmestyvä suomenkielinen kaupunkilehti, joka sisältää paikallisuutisia, suomenkielisten palvelujen ilmoituksia ja muuta ajankohtaista infoa. Kuten esimerkiksi horoskoopit.

Lehti ilmestyy perjantaisin, ja uusimman löytää tämän linkin takaa.

Haluan nostaa tähän esille muutaman aiemman horoskoopin, jotka otin talteen niiden tarjoaman käsittämättömän näkemyksellisyyden ja konkretian vuoksi. Muistakaa nyt sitten, ettei näitä kannata missään nimessä ns. noudattaa, koska vanhojen horoskooppien lukeminen tuo huonoa onnea. (Hyvää onnea sen sijaan tuovat esimerkiksi kynät, juhlaan osallistuminen, supiseminen ja täpötäysi bussi.)

RAPU 27.10.
Kaikenlaiset harmaansävyt sekä lauleskelu yleisillä paikoilla ovat sinulle hyvinkin ajankohtaisia tulevalla viikolla. Viikonloppuna sinua lähestyy ihana heebo, joka tuo sinulle komeaa onnea. 

VAAKA 20.10. 
Tutustu Pelle Miljoonan levytyksiin, omaelämäkertaan ja hänen käsitykseensä punkkareista. Nämä tiedot tuovat sinulle onnea. 

NEITSYT 20.10. 
Unohda sekoilusi taso yöelämässä ja suuntaa energiasi promootioyrityksen funtsimiseen. Ole ennakkoluuloton varsinkin viikonloppuna, se tuo sinulle onnea. 

LEIJONA 13.10.
Sinun kannattaa tällä viikolla käyttää mahdollisimman kopisevia korkkareita, koska eräs henkilö kiinnittää huomiotaan nimenomaan ääniin ja kopseeseen. Onnea saat käytäviltä. 

KALAT 6.10.
Kokoa kavereistasi muutama korskean näköinen tapaus ja ota heistä hauskoja kuvia. Se tulee tuomaan sinulle mainetta ja uusia haasteita. Rupattele aamulla kahvilassa, se tuo onnea. 

HÄRKÄ 6.10. 
Muista ehdottomasti ottaa torkut aina kun siihen antautuu tilaisuus. Lepertele lähibaarin omistajan kanssa iltasella. Nautskele ajattomuudesta ja älä vilkuile kelloa. Onnensaksofonisi soi lauantaina. 

SKORPIONI 6.10.
Opettele ennustamaan kahvinporoista. Vieraile sen typpistä ajanvietettä tarjoavassa ravintolassa. Lue paljon maagisista aiheista. Kokeile joogaa ja transsendenttista mietiskelyä, se tuo onnea. 

Rakastan erityisesti onnenkäytäviä. Ja hei huippu-uutisia: Fuengirola-lehden voi lukea verkossa joka viikko. 

Lue myös: 

• "Tulevaisuudesta päättää darra" eli revi siitä huumoria

• Nimi on enne – eli lapseni nimeksi on pakko tulla...

Viime viikonloppuna siirrettiin kelloja (ei seinältä toiselle, ehhehe) ja jokavuotinen nillitys siitä, että vaikuttaako se elämään vai eikö se vaikuta elämään alkoi. Olen perinteiden suuri ystävä, joten jokavuotisen keskustelun starttaaminen ilahdutti minua suuresti. Mutta jos tämä osasto ei olekaan vielä jollekulle juttua, niin näin se suurin piirtein etenee, sillä tavalla kun asioilla on internetissä tapana edetä:

• nukuin liian vähän

• mutta minä nukuin liian paljon

• olin liian ajoissa

• mutta minä olin liian myöhässä

• unohdin

• muistin väärin

• lapset eivät mene nukkumaan

• meidän lapset nukahtelevat joka paikkaan

• no miksi sitten hankit lapsia

• no ei se nyt niin iso juttu voi olla

• kannattais varmaan olla lapseton

• unettomuutta on aikuisillakin

• luulis että siitä selviää, aikuinen ihminen

• no haittaa se työntekoakin

• kannattais varmaan olla työtön niin ei haittais se tunti sinne tänne

• kuule on niin paljon töitä että olisin ihan mielelläni työtön välillä

• just joo työttömyys on just se mitä kannattaa ihannoida

• no ainakin jos saisin sen tunnin takaisin

• mutta iltaisin tulee niin pimeää että ahdistaa

• toisaalta aamuisin on vähän valoisampaa niin että on ihanaa

• ei hätää, kohta on pimeää vuorokauden ympäri

• ette te hesalaiset mitään pimeästä ymmärrä

• kuulkaa kohta se joulu tulla jollottaa

• ei saatana siihen on vielä melkein kaksi kuukautta aikaa

• saako jo alkaa soittaa joululauluja?

• omassa kodissa saa tehdä mitä vaan

• paitsi jos se häiritsee naapureita

• minullakin on yksi joka jatkuvasti pesee pyykkiä vielä kymmenen jälkeen kuulen kun se kone siellä humpsuttaa

• no likaisissa vaatteissako sitä pitäisi sitten kulkea

• no jos nyt vaikka tavallisiin aikoihin pesisit

• kaksi sanaa: vuoro työ

• kaksi sanaa: hiljai suus

• kaksi sanaa: haistakaa paska

Että sillä lailla se kellojen kääntäminen (ei varastaminen ehhehe) voi vaikuttaa sunkin elämään. 

Lue myös: 

Valmistaudun uuteen puhelimeen konmarittamalla nykyiseni parhaani mukaan. Poistin koko liudan kuvia, videoita ja sovelluksia, ja sitten kävin läpi puhelimessani olevat yhteystiedot. Oletteko koskaan käyneet läpi, minkänimisiä tyyppejä olette puhelimeenne tallentaneet? Minä kävin, ja kokosin erikoisimmista listan.

Nämä kuulostavat ihan joltain lastenkirjojen hahmoilta, eräänlaisilta vinksahtaneilta Puolen Hehtaarin Metsän asukeilta, koska puhelin laittaa automaattisesti jokaiseen sanaan ison alkukirjaimen. 

Puhelimeni satumetsässä asuu monenmoista porukkaa. 

On koko joukko kaupantekijöitä:

Annika Ostaa Ehkä Sohvan 

Jenni Hakee Keittiön 

Paavo Torifi Pinnatuoli

Sini Hay Loop Rekki

Tuula Kiinnostunut Kaapeista

On tyyppejä, joilla on tehtävä, muttei kunnollista nimeä:

Metrotyyppi

Päivän Peili Asentaja

Edouard Rugbynpelaaja

Remonttimies Matias

On Puolen Hehtaarin Metsän kuljetusammattilaisia:

Jose Lissabon Kuski

Baba Taksi

On puutarhaosasto:

Ruusu

Flora Ehkä

Ja sitten on random-osasto satumetsän pimeimmässä kulmassa:

Soitti Eilen 16.49

Ei Älä 

Puhelu Tullut

Tyhmä

Ehkä punonkin näiden hahmojen välille juonen ja ryhdyn lasten- ja nuortenkirjailijaksi. Annika Ostaa Ehkä Sohvan heilautti kättään kadunkulmassa, ja Baba Taksi pysähtyi ottaakseen tämän kyytiin. Annika Ostaa Ehkä Sohvan oli menossa ostamaan sohvaa, mutta päättikin viime hetkellä toisin. Hän kertoi kuskille, minne oli ollut menossa. "Jos et osta sitä, olet ihan tyhmä", Baba Taksi sanoi hänelle. "Mitä? Tunnetko sinä Tyhmän?" Annika Ostaa Ehkä Sohvan huudahti. Ja niin mysteeri sai alkunsa.

Ajattelin jakaa tänne eilisen gaalalookini, kun tiedän että siellä on tyyppejä, keitä kuitenkin kiinnostaa. Tänä vuonna päätin jättää kimalluksen ja säihkynnän pois lookistani ja luottaa moderniin, pelkistettyyn värimaailmaan. 

Meikki: näyterasva lehden välistä*. Tummat silmäpussit omasta takaa.

Hiukset: Yrjönkadun uimahallissa pehmennetyt, ulkoilmassa kuivatetut, sohvalla makaamisen muovailemat. Tämä on muuten ihana hiuslook vaikka jokapäiväiseen laittautumiseen, vaikka vaatii vähän aikaa!

Vaatteet: housuiksi lookiin valitsin H&M:n viidentoista euron verkkarit ja ulkomaisesta urheilukaupasta ostetun collegepaidan (en usko, että näitä saa Suomesta). Asukokonaisuus täydentyi poikaystävältä lahjaksi saadulla Stockmannin vohvelikankaisella kylpytakilla*. 

Kengät: jostakin hotellista nyysityt tohvelit.

*gifted

Mitä tykkäätte gaala-asustani? Otan mielelläni palautetta vastaan!

Lue myös:

• Minäkö kateellinen? Pois se minusta